Sadan vuoden uni – kun lapsuuden haavat heräävät aikuisuudessa

Kun muisti avautuu aikuisena – rakkaus ja ristiriita samassa henkilössä

Olen pitkään halunnut ajatella, että kaikki oli vain unta. Vuosikymmen toisensa jälkeen työnsin muistot syrjään, koska en voinut uskoa, että jokin niin hämmentävä olisi voinut olla totta. Silti ahdistus, pelko ja lapsenomainen hämmennys nousivat pintaan, kun tukahdutettu muisto alkoi hiljalleen herätä. Kun myös kehoni alkoi reagoida muistoihin, ymmärsin, että tämä on asia, joka minun on lopulta kohdattava.

Kirjoitan aiheesta, joka kumpuaa suoraan omasta lapsuudestani.

 Elämässäni oli läheinen aikuinen, ihminen jonka olisi pitänyt olla turvallinen auktoriteetti ja huolehtia lasten hyvinvoinnista. Hän oli myös henkilö, joka rikkoi rajani tavalla, jota en lapsena pystynyt ymmärtämään.

Kokemus oli niin raskas, että mieleni siirsi sen taka-alalle vuosikymmeniksi. Alitajunta näyttää kuitenkin tuovan esiin asioita vasta silloin, kun ihminen on riittävän turvassa kohdatakseen ne. Aikuisena muistot ja tunteet alkoivat nousta pintaan lähes huomaamatta mutta voimakkaasti, kuin mieli olisi päättänyt, että nyt on aika kohdata se, mikä lapsuudessa jäi sanomatta.

Henkilö, josta on kyse, on jo menehtynyt. Silti rakkaus ja arvostus häntä kohtaan eivät ole kadonneet.

Lapsena kehittynyt traumaside auttaa ymmärtämään tätä ristiriitaa. Lapsi tarvitsee turvaa ja kiintymystä selviytyäkseen, ja siksi mieli voi rakentaa vahvan siteen myös silloin, kun sama henkilö rikkoo rajoja. Se ei ole lapsen valinta eikä tarkoita teon hyväksymistä. Se on selviytymismekanismi.

Traumapsykologiassa tätä ristiriitaa kutsutaan usein lojaliteettikonfliktiksi. Sama ihminen voi olla sekä rakastettu tukipilari että se, joka on satuttanut syvimmin. Rakkaus ei katoa, mutta maailma alkaa näyttäytyä uudessa valossa.

Kun muisto alkaa nousta pintaan aikuisena, ensimmäinen reaktio on usein epävarmuus. Tapahtuiko tämä oikeasti? Oliko se unta, vilahdus mielikuvasta tai valemuisto? Mieli yrittää suojella itseään, ja siksi epäily ja hämmennys kuuluvat usein prosessiin.

Muistot eivät aina palaudu sanoina. Ne voivat tulla kehollisina reaktioina: ahdistuksena, jännityksenä tai unenomaisina välähdyksinä. Kun opettelen havainnoimaan kehon reaktioita ja nimeämään tunteita, kokemukset alkavat vähitellen jäsentyä. Samalla opin erottamaan, mikä kuuluu menneisyyteen ja mikä nykyhetkeen.

Lapsuuden kokemukset voivat jättää jälkiä myös ihmissuhteisiin. Alitajunta saattaa ohjata hakeutumaan suhteisiin, jotka muistuttavat vanhaa dynamiikkaa. Läheisyys ja turvattomuus voivat kulkea käsi kädessä. Välillä pelkään läheisyyttä, mutta toisinaan kaipaan sitä voimakkaasti. Saatan luottaa liikaa tai vetäytyä kokonaan.

Nuoruudessani päädyin ihmissuhteisiin, joissa rajani eivät tulleet kunnioitetuiksi ja joissa kontrolli tai emotionaalinen epätasapaino muistuttivat lapsuuden kokemuksia. Kehon muistot voivat aktivoitua edelleen voimakkaina tunteina: ahdistuksena, pelkona, häpeänä tai epäuskoisuutena. Joskus jo ennen kuin mieli ehtii ymmärtää, mistä on kyse.

Toipumisen alkuvaiheessa tärkeintä on ollut turvallisen tuen löytäminen ja itsemyötätunto. Terapeuttini avulla löysin sanallisen ja emotionaalisen peilin kokemuksilleni. Myös vertaistukiryhmäni on auttanut jäsentämään tunteita ja muistoja ilman pelkoa tuomituksi tulemisesta.

On lupa tuntea sekä rakkautta että pettymystä samaa ihmistä kohtaan. Se on merkki siitä, että mieli käsittelee monimutkaista kokemusta.

Kehon ja tunteiden havainnointi on ollut minulle tärkeä työkalu. Kirjoittaminen, pysähtyminen ja joskus askeleen ottaminen taakse auttavat erottamaan menneisyyden nykyhetkestä. Olen hyödyntänyt myös meditaatiota, intuitiota ja kehollisia terapian keinoja. Vähitellen olen antanut itselleni luvan sanoa ääneen: tämä tapahtui minulle.

Prosessi etenee pienin askelin. Muistoja voi tutkia vain sen verran kuin hermosto kestää, ja itselleen on annettava aikaa.

Lopulta kyse on uusien kokemusten rakentamisesta. Turvallisuus, läheisyys ja myötätunto voivat olla mahdollisia, vaikka menneisyys on ollut ristiriitainen ja kivulias. Rakkaus ja muisto voivat kulkea rinnakkain, mutta niiden ei tarvitse määrittää sitä, miten elän tänään.

Jokainen askel kohti ymmärrystä ja itsemyötätuntoa auttaa menneisyyden varjoa väistymään ja antaa tilaa uudenlaiselle elämälle.

🔍 Tiina, mielenterveyden ja kompleksisen trauman asiantuntija, vertaistukiryhmän ylläpitäjä ja kirjoittaja ✏️📖