kehoni muistaa


Minä pelkäsin läheisyyttä.
En siksi, etten olisi kaivannut sitä.
Vaan siksi, että joskus sama käsi joka silitti hiuksiani
satutti.

Siinä kohtaa jokin minussa oppi
ettei sydän saa levätä toisen ihmisen lähellä.

Niinpä vuosien jälkeenkin kun
joku katsoo lempeästi.
Hymyilee.
Ehkä ojentaa kätensä.
Ja ensimmäisenä en tunne iloa.
Vaan pelkoa.

En siksi, että hän olisi tehnyt mitään väärää.
Vaan siksi, että kehoni muistaa asioita,
joita minä en enää haluaisi muistella.

Silti...
jossain syvällä elää pieni ajatus.
Ehkä jonain päivänä halaus ei tunnukaan varoitukselta.
Vaan kodilta.


Tiina Pölkki


Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Miksi auktoriteetit voivat jatkaa valehtelua, vaikka kaikki tietävät totuuden?

Kirjoitus joka koskettaa itseäni tosi syvältä ja kipeästi. Auktoriteettiasemassa olevista, työelämän vallasta, vaikenemisesta ja siitä, mitä tapahtuu, kun heikoimmassa asemassa olevaa ei kuulla. Kirjoitan nyt vuosien jälkeen tästä aiheesta, koska silloin minulla ei ollut silloin ääntä. Työpaikalla yksi ihminen otti minut kynsiinsä. Narsistinen toiminta ei jäänyt kahdenväliseksi, vaan levisi vähitellen koko työyhteisöön. Lopulta myös esimiehet lähtivät siihen mukaan. Minun asemassani, alimmalla portaalla verrattuna muihin, valheet alkoivat paisua. Mitä suuremmiksi ne kasvoivat, sitä helpommin niihin uskottiin. Jouduin tilanteeseen, jossa sillä ei ollut enää merkitystä, mitä sanoin tai miten perustelin. Minua ei uskottu. Kaikki osapuolet tiesivät, ettei toiminta ollut oikein ja että totuutta venytettiin tai vaiettiin, mutta silti jokainen piti kiinni omasta versiostaan viimeiseen asti. Totuudesta tuli uhka, jota ei haluttu kohdata. En saanut tukea esihenkilöiltä enkä työterveyshuollosta....
Lue lisää

Kahden kuvan välissä

Kuva
Tämä teksti voi olla pitkä, koska aihe on tärkeä, eikä omista kokemuksistani kertominen mahdu pintapuoliseen muotoon. Kokemukseni voivat kuitenkin tarjota tunnistettavaa näkökulmaa ja vertaistukea monelle. Tässä kirjoituksessa on minulle paljon tosi traumaattisia tapahtumia ja aikoja.  Ensimmäisessä kuvassa on työtodistus joka on kirjoitettu suositusten kera. Siinä kuvataan työntekijää, joka tekee vaativaa työtä vaikeimmin vammaisten lasten kanssa. Työ on konkreettista, vastuullista ja kuormittavaa. Se vaatii läsnäoloa, rohkeutta ja kykyä kantaa toisen ihmisen arkea. Minä muutin Jyväskylään juuri tämän työn takia. Halusin tehdä vammaisten kanssa töitä. Olin jo 17-vuotiaana työskennellyt vaikeasti vammaisten lasten ryhmässä, silloisessa EHA 2:ssa. Pelkäsin silloin, kun ensimmäisenä päivänä astelin ovesta luokkaan koska en ollut aiemmin vammaisten kanssa tekemisissä. Pelko ei kuitenkaan ajanut pois. Päinvastoin! Minulle siitä syntyi haaveammatti. Lopulta hain ...
Lue lisää

No on sulla kans ongelmat

Kun vertaistuki- ja muissa samaa sairautta tai samanlaisen elämäntilanteen jakavien ryhmissä kohtaa ilkeää käytöstä, minulle herää muutama keskeinen kysymys. Minkälainen ihminen sä olet siellä ruutusi takana? Mikä aiheuttaa sen ilkeyden, pahasti sanomisen suvereeniuden ja vaivattoman henkilökohtaisuuksiin menemisen? En voi uskoa, että kyse olisi sinun tietämättömyydestäsi. Tyhmyydestäsi? Kun sä tätä lukeva ilkeilijä elät saman sairauden, oireiden ja pelkojen kanssa kuin he, joita kohtelet sydämettömästi tai väheksyen. Tiedät itse kokemuksesta sen ahdistuksen, pelot ja paniikin ja kyvyttömyyden toimia. Kun tämän tietää aivan tarkalleen, mitä tämä kaikki ahdistus, paniikki, lamaantuminen tai toimintakyvyn romahtaminen tekee. Miksi ihminen on kaikesta huolimatta itsekäs, tyly, ilkeä, tyhmä ja aidosti uskoo olevansa siihen oikeutettu tai ylempänä muita. Aina sydäntäni vihlaisee, kun näkee tätä. Toisten peloille naureskelua, nauruemojien täppäilyä aloituksiin ja kommentteihin, vaikka sillä ...
Lue lisää