Oman kuntoutumiseni ja hoitopolun etenemisen myötä olen alkanut pohtia asioita yhä useammin eri näkökulmista. En enää vain sen kautta, mitä minulle on sanottu, vaan sen kautta, mitä olen elänyt ja mitä kehossani ja mielessäni on tapahtunut. Viimeiset pari vuotta olen pyöritellyt yhtä ajatusta erityisen paljon. Miten vahvasti oma traumataustani selittää elämäni kulkua, reaktioitani ja myös sitä, miksi minulle aikanaan annettiin kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosi. En sano tätä kiistääkseni diagnoosia tai vähätelläkseni mielialahäiriöitä. Pohdin tätä siksi, että trauma on ollut elämässäni läsnä paljon ennen kuin yksikään diagnoosi kirjoitettiin paperille. Ja kun katson taaksepäin, moni asia alkaa näyttää vaihtoehtoja tänä päivänä aivan eri tavalla. Nyt kun tarkastelen sitä trauman kautta. Tämä ajatus ei ole syntynyt yhdessä hetkessä. Se on rakentunut vähitellen terapian, vertaistuen ja oman kehon kuuntelun kautta.  Traumataustaisilla ihmisillä näkyy hoitopolkujen varrella yksi ...

Tämä teksti voi olla pitkä, koska aihe on tärkeä, eikä omista kokemuksistani kertominen mahdu pintapuoliseen muotoon. Kokemukseni voivat kuitenkin tarjota tunnistettavaa näkökulmaa ja vertaistukea monelle. Tässä kirjoituksessa on minulle paljon tosi traumaattisia tapahtumia ja aikoja.  Ensimmäisessä kuvassa on työtodistus joka on kirjoitettu suositusten kera. Siinä kuvataan työntekijää, joka tekee vaativaa työtä vaikeimmin vammaisten lasten kanssa. Työ on konkreettista, vastuullista ja kuormittavaa. Se vaatii läsnäoloa, rohkeutta ja kykyä kantaa toisen ihmisen arkea. Minä muutin Jyväskylään juuri tämän työn takia. Halusin tehdä vammaisten kanssa töitä. Olin jo 17-vuotiaana työskennellyt vaikeasti vammaisten lasten ryhmässä, silloisessa EHA 2:ssa. Pelkäsin silloin, kun ensimmäisenä päivänä astelin ovesta luokkaan koska en ollut aiemmin vammaisten kanssa tekemisissä. Pelko ei kuitenkaan ajanut pois. Päinvastoin! Minulle siitä syntyi haaveammatti. Lopulta hain ...