Tekstit

Sivustaseuraaja

Kuva
( Kuvituskuva tehty tekoälyllä. Teksit Tiina Tiistai) Saa olla mukana. Kunhan on hiljaa. Tämä kirjoitus sai alkunsa yhdestä kysymyksestä, joka ei jättänyt minua rauhaan. Mitä ihmiselle tapahtuu, kun hänet vaiennetaan? Huomasin eräässä traumaan keskittyvässä vertaistukiryhmässä, ettei yksikään aloitukseni tai kommenttini enää koskaan päässyt läpi. Ne jäivät ylläpidon hyväksyttäviksi ja katosivat lopulta ilman mitään perustelua. Kysyin kerran tai kaksikin syytä. En saanut vastausta. Siinä kohtaa en jäänyt pohtimaan pelkästään omaa tilannettani. Aloin miettiä, mitä tällainen tekee kenelle tahansa traumataustaiselle ihmiselle. Saat olla yhteisön jäsen. Saat seurata muiden keskusteluja. Mutta et saa osallistua. Sinut pidetään mukana, kunhan olet hiljaa. Juuri siinä on jotakin, mitä minun on vaikea ymmärtää. Moni traumataustainen on joutunut kokemaan vaientamista jo aivan liian monta kertaa elämässään. Siksi myös tällainen kokemus voi osua paljon syvemmälle kuin ulkopuolinen ehkä...
Lähetä kommentti
Lue lisää

kehoni muistaa

Kuva
Minä pelkäsin läheisyyttä. En siksi, etten olisi kaivannut sitä. Vaan siksi, että joskus sama käsi joka silitti hiuksiani satutti. Siinä kohtaa jokin minussa oppi ettei sydän saa levätä toisen ihmisen lähellä. Niinpä vuosien jälkeenkin kun joku katsoo lempeästi. Hymyilee. Ehkä ojentaa kätensä. Ja ensimmäisenä en tunne iloa. Vaan pelkoa. En siksi, että hän olisi tehnyt mitään väärää. Vaan siksi, että kehoni muistaa asioita, joita minä en enää haluaisi muistella. Silti... jossain syvällä elää pieni ajatus. Ehkä jonain päivänä halaus ei tunnukaan varoitukselta. Vaan kodilta. Tiina Pölkki
Lähetä kommentti
Lue lisää

Kun vertaistuki muuttuu toisen hoidon arvosteluksi

"Väärä lääkitys." Se on ilmaus, joka yleensä heitetään ilmoille kuvaamaan outoa käytöstä tai vääränlaista tulkintaa tilanteesta. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut kuulla sen kaiun aivan toisenlaisessa yhteydessä. Vertaistukiryhmissä joissa puhutaan mielenterveydestä ja lääkityksestä. Olen huomannut pysähtyväni yhä useammin näiden keskustelujen äärelle. Siihen, kuinka nopeasti toisen lääkityksestä muodostetaan mielipide. Ja siihen, kuinka helposti yksittäisestä kokemuksesta tulee yleinen totuus. Vertaistuki on parhaimmillaan yksi turvallisimmista paikoista puhua vaikeista asioista. Siellä voi kertoa kokemuksistaan, peloistaan, toiveistaan ja myös lääkitykseen liittyvistä ajatuksistaan. Juuri siksi onkin pysäyttävää huomata, miten helposti keskustelu lääkkeistä voi joskus saada toisenlaisen sävyn. Toisen lääkitystä saatetaan kommentoida pelottelevasti, epäillen tai jopa tuomiten. Joskus rivien välistä voi aistia myös jotain muuta. Kysymyksen siitä, miksi joku saa avun l...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Sadan vuoden uni – kun lapsuuden haavat heräävät aikuisuudessa

Kuva
Kun muisti avautuu aikuisena – rakkaus ja ristiriita samassa henkilössä Olen pitkään halunnut ajatella, että kaikki oli vain unta. Vuosikymmen toisensa jälkeen työnsin muistot syrjään, koska en voinut uskoa, että jokin niin hämmentävä olisi voinut olla totta. Silti ahdistus, pelko ja lapsenomainen hämmennys nousivat pintaan, kun tukahdutettu muisto alkoi hiljalleen herätä. Kun myös kehoni alkoi reagoida muistoihin, ymmärsin, että tämä on asia, joka minun on lopulta kohdattava. Kirjoitan aiheesta, joka kumpuaa suoraan omasta lapsuudestani.  Elämässäni oli läheinen aikuinen, ihminen jonka olisi pitänyt olla turvallinen auktoriteetti ja huolehtia lasten hyvinvoinnista. Hän oli myös henkilö, joka rikkoi rajani tavalla, jota en lapsena pystynyt ymmärtämään. Kokemus oli niin raskas, että mieleni siirsi sen taka-alalle vuosikymmeniksi. Alitajunta näyttää kuitenkin tuovan esiin asioita vasta silloin, kun ihminen on riittävän turvassa kohdatakseen ne. Aikuisena muistot ja tuntee...
Lähetä kommentti
Lue lisää

Myötähäpeä, trauma ja vallan palauttaminen.

Se oli arkinen hetki, ohikiitävä kohtaaminen pihassa. Sellainen josta ei etukäteen aavista, että se avaa kokonaisen ajatusmaiseman. Kerroin ilolla ja ylpeydellä omasta kuntoutumisestani. Siitä, miten olin alkanut jakaa matkaani, kirjoittaa, puhua, rakentaa vertaistukea. Siitä, miten olin saanut palautetta, joka oli koskettanut syvältä ja vahvistanut tunnetta, että tällä kaikella on merkitys. Minussa oli keveyttä, sellaista, jota ei voi pakottaa, vaan joka syntyy, kun pitkä sisäinen työ alkaa kantaa hedelmää. Se oli hetki, jossa sain kokea olevani myös toimija kuin "vain selviytyjä" . Vastaus tuli nopeasti, lähes automaattisesti “Muista sitten, että ihmiset tietävät sinun asiasi, kun sinä sinne niitä kirjoitat.” Lauseen oli kai tarkoitus olla huolehtivakin, mutta sävyltään se oli varautunut. Siinä ei ollut suoraa tuomiota, mutta siinä oli tuttu kaiku. Hienovarainen vihje siitä, että avoimuus on riski. Että näkyväksi tuleminen on vaarallista. Että oma tarina on jotakin, jota pi...
Lähetä kommentti
Lue lisää