Trauma ja nepsy-mieli

urokirjon piirteet ja kompleksinen PTSD ovat kumpikin itsessään suuria elämän kannattelemisen haasteita. Kun ne kohtaavat, seuraukset voivat olla syviä ja monitasoisia. Tämä koskettaa niin monia tässä ryhmässä ja siksi halusin koota ajatuksiani tästäkin vaikka tiedänkin, että jokaisella meistä on tähän omat kokemuksensa ja näkökulmansa. Tämä teksti ei ole valmis vastaus, vaan keskustelunavaus.

Olen tehnyt yli kahdenkymmenen vuoden uran ammatillisessa erityisopetuksessa valmentavassa ja kuntouttavassa opetusalalla ohjaajan työparina ja välillä opettajana. Olen saanut oppia paljon neuroepätyypillisistä lapsista ja nuorista. He ovat olleet minulle opettajia siinä missä minä olen ollut heille. Siksi tämä aihe on hyvin lähellä sydäntäni. Tiedän, että moni tässä ryhmässä elää nepsy-taustojen kanssa, ja siksi tää kirjoitus on pyörinyt mulla pitkään työn alla.  Te osaatte varmasti täydentää ja korjata, sekä tuoda esiin näkökulmia, joita minun tekstissäni ei ole. Tämä kirjoitus kumpuaa halusta sanoittaa sitä, mitä olen kokenut. Lähestymiskulmaa syvemmin omien traumojen syiden alettua purkautua. Mitä tapahtuu kohdassa, kun neurokirjo ja kompleksinen PTSD kohtaavat.

Monelle nepsy-taustaiselle (esim. autismin kirjolla tai ADHD:n kanssa elävälle) rutiinit, selkeä struktuuri ja ennakoitavuus eivät ole vain mukava lisä, vaan perusturvaa. Kun nämä tukirakenteet puuttuvat, maailma voi tuntua kaoottiselta ja arvaamattomalta. Se tarkoittaa jatkuvaa kuormitusta hermostolle: jokainen muutos, epäselvyys ja odottamaton tilanne voi nostaa hälytystilaa.

Jos ihminen kasvaa ympäristössä, jossa hänen erityistarpeitaan ei tunnisteta tai huomioida. Esimerkiksi jos rutiinit rikotaan jatkuvasti, jos aikuiset eivät tue säätelyssä, jos häntä syyllistetään “vaikeasta käytöksestä”, seurauksena voi syntyä turvattomuuden kokemus. Tämä turvattomuus voi juurtua syvälle, ja ajan myötä se voi muuttua traumatisoivaksi.

Kuvittele lapsi, jonka hermosto tarvitsee selkeyttä, mutta joka elää jatkuvassa ennakoimattomuudessa. Hän ei voi luottaa siihen, että arki kantaa. Hän ei voi tietää, milloin seuraava kuormittava tilanne iskee. Tämä itsessään on psyykkisesti kuluttavaa ja voi muistuttaa jatkuvaa “pientä hätätilaa”. Kun tähän yhdistyy vielä esimerkiksi kiusaaminen, vähättely tai perheen omat ristiriidat, seurauksena voi olla trauma tai jopa kompleksinen PTSD.

Voisi sanoa, että nepsylle rutiini ja struktuuri ovat kuin turvavyö. Kun se puuttuu, seuraukset ovat rajummat.

Neurokirjon piirteet ja muut nepsy-taustat kattavat monenlaisia aivojen ja hermoston toiminnan erityisyyksiä. Autismin kirjo, ADHD, oppimisvaikeudet ja muut neurobiologiset erot voivat näkyä arjessa monin tavoin: erilaisena tapana aistia, oppia, säädellä tunteita ja olla vuorovaikutuksessa.

Traumaperäinen oireilu voi jo itsessään hämmentää ja vaikeuttaa keskittymistä, muistia, unta ja tunteiden säätelyä. Kun tähän yhdistyy erilainen hermoston tapa toimia, haasteet ja vahvuudet kietoutuvat yhteen. Yhdistelmä voi tehdä arjesta raskaan, mutta samalla se voi myös avata uudenlaista ymmärrystä omasta itsestä.

Yksi keskeinen haaste on väärinymmärrys. Moni nepsy-taustainen ihminen voi jo lapsena joutua kokemaan jatkuvaa toiseuden tunnetta, ulkopuolisuutta ja sopeuttamisen painetta. Kun ympäristö ei tunnista eikä tue, syntyy herkästi häpeää ja syvää epäluottamusta. Kun tähän vielä liitetään traumaattiset kokemukset kuten kiusaaminen, perheen ristiriidat tai turvattomuus, haavat moninkertaistuvat. Ei olekaan ihme, että monella neurokirjon aikuisella diagnosoidaan myös C-PTSD.

Samalla neurokirjo voi olla myös voimavara. Monet kertovat herkkyydestään havainnoida, kyvystään nähdä yhteyksiä tai sitkeydestään selviytyä vaikeista tilanteista. Tämä herkkyys voi toisaalta altistaa kuormittumiselle, mutta toisaalta juuri se auttaa myös tunnistamaan vivahteita, joita muut eivät huomaa. Kun turvallinen tuki löytyy, nepsy-mieli voi kasvaa ja kukoistaa.

Tutkimuskin alkaa hiljalleen tunnistaa, että neurokirjolla ja muilla nepsy-taustoilla elävillä ihmisillä on suurempi riski kokea trauma ja kehittää C-PTSD. Mutta tärkeämpää kuin diagnoosien listaaminen on se, että jokainen saa tulla nähdyksi kokonaisena ihmisenä. Ei ongelmien summana, vaan ainutlaatuisena yksilönä, jolla on oikeus turvaan, toipumiseen ja merkitykselliseen elämään.

Kun neurokirjo ja C-PTSD kietoutuvat yhteen, ne voivat tuntua painavalta taakalta. Mutta samalla niissä voi piillä myös siemen ymmärrykseen, myötätuntoon ja siihen, että meidän erilaisuutemme on osa inhimillistä rikkautta. Ja ehkä juuri tämä yhdistelmä tekee monista poikkeuksellisen herkkiä näkemään toistemme kivun ja jakamaan sen, sydän sydämelle. Meillä jokaisella on oikeus turvaan, toipumiseen ja tilaan kasvaa. Vertaistuki voi olla yksi vahvimmista peileistä, jossa tämän kokonaisuuden voi nähdä ja jakaa. Ja juuri siinä piilee toipumisen voima että yhdessä voimme kantaa sen, mikä yksin olisi liian raskasta.

🔍 Tiina, mielenterveyden ja kompleksisen trauman asiantuntija, vertaistukiryhmän ylläpitäjä ja kirjoittaja  ✏️📖 

......Millaisia kokemuksia sulla on siitä, kun neurokirjo ja trauma kietoutuvat yhteen?

Oletko huomannut, että esimerkiksi rutiinien puute tai turvattomuus lapsuudessa on vaikuttanut erityisen voimakkaasti omaan hermostosi kuormittumiseen?

Mitä voimavaroja olet löytäneet omasta neurokirjon herkkyydestäsi tai erilaisesta tavasta nähdä maailmaa?

Miten toivoisit ympäristön, perheen, koulun, yhteiskunnan  paremmin tunnistavan tämän yhdistelmän vaikutukset?

kutukset?