No on sulla kans ongelmat

Kun vertaistuki- ja muissa samaa sairautta tai samanlaisen elämäntilanteen jakavien ryhmissä kohtaa ilkeää käytöstä, minulle herää muutama keskeinen kysymys.

Minkälainen ihminen sä olet siellä ruutusi takana? Mikä aiheuttaa sen ilkeyden, pahasti sanomisen suvereeniuden ja vaivattoman henkilökohtaisuuksiin menemisen?

En voi uskoa, että kyse olisi sinun tietämättömyydestäsi. Tyhmyydestäsi? Kun sä tätä lukeva ilkeilijä elät saman sairauden, oireiden ja pelkojen kanssa kuin he, joita kohtelet sydämettömästi tai väheksyen. Tiedät itse kokemuksesta sen ahdistuksen, pelot ja paniikin ja kyvyttömyyden toimia. Kun tämän tietää aivan tarkalleen, mitä tämä kaikki ahdistus, paniikki, lamaantuminen tai toimintakyvyn romahtaminen tekee. Miksi ihminen on kaikesta huolimatta itsekäs, tyly, ilkeä, tyhmä ja aidosti uskoo olevansa siihen oikeutettu tai ylempänä muita.

Aina sydäntäni vihlaisee, kun näkee tätä. Toisten peloille naureskelua, nauruemojien täppäilyä aloituksiin ja kommentteihin, vaikka sillä ei ole mitään tekemistä huumorin kanssa, jonka varjolla myös jotkut ratsastavat välttääkseen vastuun möläytyksistään. Äyskimistä, tivaamista, tiuskimista, vähättelyä, haukkumista... Kommentteja, joissa annetaan ymmärtää, että toisen hätä on liioittelua, heikkoutta tai suorastaan naurettavaa.

Ilkeästi sanomisen taustalla ei voi olla tietämättömyys tai ymmärtämättömyys. Tällaisissa ryhmissä se tekee siitä erityisen ilkeää ja loukkaavaa. Se on välinpitämättömyyttä toista ihmistä ja hänen tunteitaan kohtaan.

Paljon puitu näkemys on, että ilkeily verhotaan “suorasanaisuudeksi”. Sanotaan, että minä nyt vain sanon asiat niin kuin ne ovat. Tämä ei kuitenkaan ole sitä. Emme todellakaan puhu samasta asiasta. Suora puhe ei ole koskaan toisen mitätöintiä, arvostelua eikä henkilökohtaisia loukkauksia. Yksi tyypillinen tapa ylentää itsensä on reagoida nauruemojilla toisen aloitukseen. Aloituksesta, josta huokuu hätä ja neuvottomuus, tuen tarve ja ymmärretyksi tulemisen kaipuu ilman arvostelua. Silkassa ilkeydessä ei ole kyse väärinymmärryksestä, vaan vallankäytöstä. Siitä, että toisen kokemus painetaan alas.

Taas ajaudun pohtimaan. Mistä tällainen käytös kumpuaa? Ehkä turhautumisesta, ehkä omasta käsittelemättömästä pahasta olosta, ehkä tarpeesta purkaa omaa kipua toisiin? Ehkä ihminen oikeuttaa itselleen ilkeyden sillä, että “minullakin on vaikeaa”. Joskus vain joku on sellainen kuin on, emmekä voi selittää tai koskaan ymmärtää miksi. Mutta sekään ei tee siitä hyväksyttävää.

Meidän ei siis tarvitse ymmärtää tai selittää tällaista käytöstä enempää puhki. Ihmisten ilkeys ja tyhmyys on semmoinen, mitä me emme voi parantaa tai poistaa maailmasta. Tosin he eivät kyllä koe, että olisi mitään syytä, mistä pitäisi parantua. Jätetään suosiolla nämä mietteet tyhmyydestä ja itsekkyydestä tältä osin tähän.

Terveitä rajoja tulee rummuttaa sen sijaan. Omalla esimerkillä kunnioittaa kaikkia vertaistukiryhmissä olevia. Emme ole velvollisia lähtemään draamaan, riidanhakuun tai väittelyyn tuntemattomien kanssa. Riidanhaastajien pahin painajainen on se, etteivät he saa mitään reaktiota. Ohittaminen, vaikeneminen ja tilanteen jättäminen vaikka lopulta ylläpidon hoidettavaksi on usein viisain ratkaisu.

Kaikeksi onneksi monissa ryhmissä on ihania, valveutuneita ja vastuullisia ylläpitäjiä. Heidän tehtävänsä on puuttua systemaattiseen ilkeilyyn. Meidän muiden ei tarvitse uhrata niihin vähäisiä voimavarojamme.

On silti tärkeää sanoa tämä ääneen. Emme kukaan ole tunteettomia otuksia.

Ilkeät kommentit ja reaktiot satuttavat aina. Jos joudut joskus niiden kohteeksi, se ei tarkoita, että olet tehnyt jotain väärin. Se ei kerro sinusta mitään. Se kertoo vain siitä, että joku toinen purkaa omaa pahaa oloaan väärään suuntaan. Se voisi olla kuka tahansa muukin kuin sinä, koska kiusaajalle sillä ei ole väliä lopulta, kuka saa kohtelua osakseen.

Vertaistuen pitäisi olla paikka, jossa kynnys pyytää apua on matala. Paikka, jossa pienikin asia saa olla iso, jos se sillä hetkellä tuntuu isolta. Kun tuo tila rikkoutuu, kyse ei ole “kovasta huumorista” tai “rehellisyydestä”, vaan turvallisuuden murentamisesta. Ja siihen meillä on täysi oikeus vetää raja.

On myös tärkeää tunnistaa, milloin kyse ei ole enää keskustelusta vaan narsistisesta vähättelystä. Sitä ei tule sietää vertaistuessa eikä missään muuallakaan.

Narsistinen vähättely ei aina ole huutamista tai suoraa solvaamista. Se on usein hienovaraisempaa, mutta sitäkin vahingollisempaa. Se tuntuu siltä, että toinen ottaa yläaseman ja asettuu opettamaan, korjaamaan ja “oikaisemaan” sinun kokemustasi. Kirjoittaja ei kuuntele, vaan läksyttää. Ei kysy, vaan määrittelee.

Tyypillisiä merkkejä ovat se, että oma kokemuksesi mitätöidään toteamalla, ettei se ole “oikeasti vakavaa”,

se, että sinulle selitetään, miltä sinusta pitäisi tuntua,

se, että saat rivien välistä viestin, että sinä reagoit väärin, liioittelet tai olet ongelma.

Jos keskustelun jälkeen sinulle jää olo, että sinut on painettu alas, häpäisty, nolattu tai asetettu pienemmäksi kuin olet, kyse ei ole vertaistuesta. Jos alat puolustella omaa oikeuttasi voida huonosti, keskustelu on jo väärällä raiteella.

Yksi selkeä merkki siitä, ettei keskustelu kanna, on tämä.

Toinen ei ole kiinnostunut ymmärtämään, vaan voittamaan.

Hän ei kuuntele vastauksia, vaan etsii seuraavaa kohtaa, johon iskeä. Sävystä katoaa inhimillisyys, tilalle tulee ylemmyys ja tarve olla oikeassa.

Myös jatkuva kyseenalaistaminen on varoitusmerkki. Kun sinulta vaaditaan toistuvasti perusteluja sille, miksi tunnet niin kuin tunnet, miksi tarvitset apua, miksi et “vain tee” jotakin, ollaan jo kontrollin puolella. Tämä ei ole keskustelua, vaan vallankäyttöä.

Tällaisessa tilanteessa on lupa lopettaa. On lupa olla vastaamatta. On lupa ohittaa ja antaa ylläpidon hoitaa asia. Kaikkeen ei tarvitse vastata, kaikkea ei tarvitse selittää.

Vertaistuki ei ole paikka, jossa kenenkään kuuluu kestää alistamista, vähättelyä tai henkistä yläpuolelta puhumista. Jos toinen tekee olosi pieneksi, syylliseksi tai vääräksi, keskustelu ei ole rakentavaa. Eikä sinun vastuullasi ole korjata sitä.

Rajat eivät ole epäkohteliaisuutta.

Ne ovat rakkautta itseä kohtaan

itsepuolustusta ja ensiarvoisen tärkeää sellaista.

Sinä olet tärkeä.

🔍 Tiina, mielenterveyden ja kompleksisen trauman asiantuntija, vertaistukiryhmän ylläpitäjä ja kirjoittaja ✏️📖