Vaativa persoonallisuus

Vaativa persoonallisuus traumataustaisilla, kun selviytymisestä tulee järjestelmä

Vaativa persoonallisuus ei ole synonyymi kylmyydelle, vallanhalulle tai perfektionismille, vaikka se joskus sellaiseksi tulkitaan. Traumataustan kanssa elävälle vaativuus voi olla monimutkainen selviytymismekanismi, jonka tarkoitus ei ole hallita muita, vaan luoda turvallisuutta sisäiseen kaaokseen.

Moni traumataustainen, jolla on piirteitä vaativasta persoonallisuudesta, kantaa sisällään syvää tarvetta kontrolliin. Tämä kontrolli ei useinkaan kohdistu toisiin, vaan omaan olemiseen: siihen, että kaikki täytyy tehdä oikein, tunteet tulee hallita, virheille ei ole tilaa ja arjen täytyy pysyä tiukasti kasassa. Tämä voi näyttäytyä muille ankaruutena tai vaativuutena, vaikka todellisuudessa kyse on äärimmäisestä haavoittuvuudesta.

Arjen hetkiä, joissa tämä näkyy... Vaativuus voi ilmetä niin pienissä kuin suurissakin asioissa:

”En voi lähteä ulos ennen kuin koti on siivottu täydellisesti” vaikka voimat ovat vähissä, oma sisäinen vaatimus sanoo, että levätä saa vasta kun kaikki on kunnossa.

”Minun täytyy vastata heti viesteihin, muuten olen huono ystävä” syvä pelko hylkäämisestä nostaa riman mahdottoman korkealle ihmissuhteissakin.

”En voi pyytää apua, koska minun kuuluu pärjätä itse” itsensä armoton mittaaminen voi estää turvaverkkojen käyttämisen.

”Kun muut tekevät virheitä, siedän sen, mutta kun itse teen, se jää viikkokausiksi päähän pyörimään.” sisäinen kriitikko ei unohda mitään, mitä voi käyttää itseä vastaan.

”En osaa rentoutua lomalla ilman syyllisyyttä”  koska sisäinen vaatimus on jatkuvasti läsnä, lepo ei ole neutraali tila, vaan uhka, joka horjuttaa hallintaa.

Mistä tämän tunnistaa itsessään?

Vaativan persoonallisuuden piirteet eivät ole sairaus tai virhe. Ne ovat usein syvästi opittuja tapoja selviytyä turvattomissa olosuhteissa. Seuraavat piirteet voivat viitata siihen, että oma vaativuus kumpuaa traumataustasta:

🔹 Täydellisyyden tavoittelu, joka ei tuo tyydytystä, vaan jatkuvaa tunnetta siitä, että mikään ei riitä.

🔹 Joustamattomuus itselle. Vaikeus sallia virheitä, keskeneräisyyttä tai heikkoutta.

🔹 Hyödyllisyyden kautta haettava hyväksyntä. Tunne siitä, että arvoa on vain, kun tekee jotakin.

🔹 Itsensä jatkuva vertailu muihin, erityisesti kriittisessä sävyssä.

🔹 Kontrollin menettämisen pelko, joka voi näkyä niin kalenterissa, tunteissa kuin ihmissuhteissa.

🔹 Korkea sisäinen vaativuus, mutta samanaikainen herkkyys ulkoiselle arvostelulle.

🔹 Syyllisyyden tunne, vaikka ei ole tehnyt mitään väärää. Esimerkiksi siitä, että on väsynyt tai tarvitsee tilaa.

🔹 Levon ja nautinnon kokeminen "ansaittava" – tai tunne, että niihin liittyy häpeää.

Toipumisen mahdollisuus! Lempeyttä pelon sijaan

Paranemisen kannalta on olennaista, että vaativuutta opitaan tunnistamaan osana traumareaktiota, ei identiteetin ytimenä. Pehmeys itseä kohtaan, armollisuus ja opettelu sietämään keskeneräisyyttä ovat keskeisiä askeleita. Terapeuttinen suhde, jossa saa harjoitella olemista ilman vaatimuksia, voi olla valtavan parantavaa.

Vertaistuki tarjoaa paikan, jossa ei tarvitse suorittaa. Toisten kokemukset peilaavat omaa polkua, ja sen kautta voi syntyä lempeä ymmärrys siitä, miksi oma vaativuus on kehittynyt ja että siitä voi myös vähitellen hellittää. Ei luopumalla vahvuudesta, vaan vapauttamalla sen pelon kahleista.

Lopuksi omasta toipumisen matkasta 

Itse olen elänyt aina vaativan persoonallisuuden piirteiden kanssa hyvinkin vahvasti, ja ne kytkeytyvät syvästi traumahistoriaani ja kasvatukseeni. Työ oli minulle pitkään meriitti.  Se oli tapa saada positiivista huomiota ja todentaa omaa arvoani. En osannut sanoa ei. Etenkin työelämässä nämä piirteet olivat jatkuvasti läsnä, koko aikuisikäni.

Lopulta tämä vaativuus maksoi minulle työkunnon, nyt jo viidettä vuotta olen ollut työkyvytön. Jos en olisi terapiassa alkanut näitä solmuja purkaa, olisin jäänyt syvälle masennukseen ja jatkuvaan ahdistuksen ja itsensä soimaamisen kierteeseen.

Narsistisen vanhemman lapsena sain hyväksyntää ja huomiota vain suoriutumisen ja osaamisen kautta. Olen joutunut sulkemaan tämän ihmisen elämästäni, ja vasta sen jälkeen pystyin aidosti kohtaamaan omia rajojani ja identiteettiäni. Kuka minä olen? Mitkä ovat minun arvoni? Ketä varten minä elän?

Minulla on oikeus olla sairas ilman huonoa omaatuntoa. Olen itseni löytämisen tiellä ja samalla nämä vaativat piirteet ovat alkaneet hiljalleen hellittää, kun traumojen käsittely etenee. Se on hidas prosessi, mutta olen vihdoin matkalla vapauteen.

🔍 Tiina, mielenterveyden ja kompleksisen trauman asiantuntija, vertaistukiryhmän ylläpitäjä ja kirjoittaja  ✏️📖